Sinä vai robotti?

Johdammeko me koneita vai viekö tekniikan kehitys meitä kuin vierasta sikaa? Korvaako avatar opettajan? Tulevaisuustutkija Olli Hietanen haastaa ajattelemaan koulutuksen arvovalintoja.

Tiina Tikkanen teksti / Veikko Somerpuro kuvat / Opettaja 1-2/2014

Avattaret ja robotit pitävät oppilaille seuraa. Jos jollakin on pinna kireällä, huoneen sisustus tunnistaa hänen mielentilansa, ja äänimaailma muuttuu rauhoittavaksi.

Luokkahuoneen nanonäytöillä päällystetyt seinät kykenevät muuttamaan tilan vaikka järveksi, jossa kalat uiskentelevat. Laittamalla päähän Google-lasit oppilaat pääsevät solujen sisälle, dinosaurusten vierelle tai keskelle roomalaisten taistelua.

Palvelupilvestä löytyvät opetusmateriaali sekä esimerkiksi kaikki maailman elokuvat. ”Kirja” on jotakin sellaista, joka oppii sinusta yhtä paljon kuin sinä siitä. Jos sinun on vaikea ymmärtää jotakin matematiikan asiaa, se etsii sellaiset esimerkit, että varmasti ymmärrät.

Pänttääminen ei ole tarpeen, koska avatar-poika osaa vastata kaikkiin kysymyksiin – onhan siihen ohjelmoitu kaikki maailman tieto. Oppilaiden joukossa vaeltaa myös pedagoginen robotti, joka jaksaa kysellä ja kannustaa väsymättä ihan jokaista.

Mutta missä luuraa opettaja?

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan asiantuntija Olli Hietanen maalaa eteeni kuvaa tulevaisuuden luokkahuoneesta, ja minun täytyy pitää eduskunnan kuppilan tuolista kiinni.

Palvelupilviä, avattaria ja robotteja – hetkinen!

Eikö meidän nyt kuitenkin ole syytä pysyttäytyä tässä todellisuudessa, tässä fyysisessä maailmassa, jossa on puuta ja kiveä ja eläviä, hengittäviä ihmisiä?

– Mutta mikä on todellisuutta? filosofiaa opiskellut Hietanen innostuu kysymään, ja alkaa kertoa pariskunnasta, joka vietti paljon aikaa Second Lifessa, internetissä toimivassa virtuaalimaailmassa.

– Heille tuli avioero, koska miehen avatar ei styylannutkaan naisen avattaren kanssa. Myöhemmin mies nai naisen, jonka avattaren kanssa hän oli pettänyt vaimoaan.

Lisää virtuaali-ihmeitä: Elvis on lähdössä kiertueelle jälleen! Elävän näköisen hologrammin tuottajilla on ollut käytössään kaikki Elviksen esityksistä tehdyt filmit ja laulut. Tekniikka pystyy näemmä herättämään kuolleet henkiin.

Ja mitä meillä on kouluun tulevia robotteja vastaan – robotithan hierovat pörssikauppoja ja vaihtavat suomalaisissa sairaaloissa ihmisille sydämiä ja munuaisia.

Hetkinen, hetkinen! Pystyykö robotti kysymään oppilaalta, onko tällä paha mieli?

– Tätä tutkitaan maailmalla kiivaasti, ja roboteille kyetään tekemään vielä tunteet. Nyt on jo pystytty lukemaan ajatuksia: kun koehenkilö on ajatellut merimaisemaa, se on saatu näkyviin tietokoneen näytölle.

No entä sitten kouluruoka? Kai nämä virtuaalimaailmoissa elävät ihmiset sentään tarvitsevat jotakin syödäkseen?

– Kouluruoka on tietenkin tulostettu 3D-printtereillä. Oletko muuten tiennyt, että ihmisen ulosteesta voidaan jo valmistaa keinolihaa?

Kun alan melkein voida huonosti, Hietanen paljastaa taktiikkansa.

– Suomalaisen tulevaisuudentutkimuksen pioneeri Pentti Malaska opetti aikoinaan, että konsultin pitää olla ensimmäiseksi insultti. Hänen täytyy loukata, järkyttää, saada kuulija pois tolaltaan. Tietotekniikka pystyy mihin tahansa, mutta kysymys on siitä, mitä me haluamme.

Valitsemmeko johtotähdeksi kestävän kasvun, viisauden kasvun? Onko tavoitteemme kasvattaa älykkyys äärimmilleen, vai onko ahkeruus älyä tärkeämpää? Mitä, jos tärkeintä onkin löytää jokaiselle asia, jossa hän on yksilönä parhaimmillaan?

– Kun päämäärä on valittu, vasta sitten on aika kysyä, mitä prosessi tarkoittaa teknologiana, tilana ja pedagogiikkana.

Suomenkin koulut ovat täyttyneet koneista ja laitteista, joita ei ole osattu riittävästi hyödyntää.

– Nyt on aika ottaa käyttöön tämä kaikki uusi. Suurin haasteemme ei kuitenkaan ole teknologian vaan inhimillisten, mietittyjen arvovalintojen perässä pysyminen. Miten muuttaa tekniikan mahdollisuudet viisaudeksi ja oikeamielisyydeksi?

Mutta markkinat jauhavat, ja uutta tekniikkaa työntyy kouluihinkin niin nopeasti, että opettajille ei jää aikaa pedagogiikan kehittelyyn.

Tulevaisuudentutkija Hietanenkin tunnustaa, että tämä on aito ongelma.

Mistä aika, tahto ja taito omien ja toisten ajatusten kuulemiseen, kehitystyöhön, joka tuottaisi uutta yhteisöllistä osaamista? Jos psykologisten ja sosiaalisten prosessien innovoiminen olisi kulkenut samaa tahtia kuin tekninen kehitys, millaisia taitureita olisimmekaan ajatusten ja tunteiden ohjaamisessa viisaasti yhteiseen suuntaan.

Eduskunnan neuvonantajana Olli Hietanen luotsaa Suomen päättäjiä tulevaisuuteen. Parlamentin tulevaisuusvaliokunta puolestaan on suomalainen innovaatio, joka on pikkuhiljaa aloittelemassa maailmanvalloitustaan Etelä-Koreasta ja Chilestä.

Tulevaisuuden ennakoiminen on suomalaisilla verissä, sillä pohjoisessa on pitänyt aina ajatella seuraavasta talvesta selviämistä.

Olli Hietasen mielestä suomalaisen koulun suurin haaste on arvokeskustelu.

Myös tulevaisuudentutkimuksen koulutusjärjestelmä on Suomessa maailman paras, sillä alaa voi opiskella kymmenessä yliopistossa.

– Tarkoitus ei ole arvata, mitä tapahtuu vuonna 2030, vaan tuottaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, avata mahdollisuuksien kirjo. Se synnyttää osuvampaa ennakointia, parempia päätöksiä.

Myös kouluun tarvitaan tulevaisuuskasvatusta.

– Jos meillä on kyky visioida, olemme ehkä hiukan valmiimpia ottamaan muutoksia vastaan ja jopa hyötymään niistä.

Tulevaisuudentutkijan silmälasien läpi Suomen tulevaisuus näyttää hyvältä. Maamme ongelmat ovat maailman mittakaavassa on pieniä.

– Ongelmamme on negatiivinen asenneilmasto. Myös kouluun tarvitaan lisää oppimisen iloa, Hietanen pohtii.

Meidän ei pidä myöskään unohtaa, että Intiassa valmistuu vuodessa enemmän insinöörejä kuin Suomessa syntyy lapsia. Haasteita kansainvälisessä kilpailussa riittää.

Jätämme eduskunnan kuppilan. Ylitämme Mannerheimintien. Valokuvat Hietasesta otetaan Kansalaistorilla Musiikkitalon vieressä. Raikkaassa marrassäässä rohkea provokaattori pääsee jälleen vauhtiin.

Hietasen mielestä meidän pitää keksiä koulut uudelleen.

On uskallettava kysyä, millaisten arvojen ja tavoitteiden ympärille rakennamme oppimisjärjestelmämme.

Tarvitaanko koulurakennuksia? Miten koko Suomesta voitaisiin tehdä oppimisympäristö? Tai miten Suomi voisi tehdä koko maailmasta oppimisympäristön?

Hietanen ennustaa, että terveydenhuollon kehitys tulee toistumaan koulutuksessa.

– Siellä puhutaan avohoidosta, itsehoidosta ja vertaishoidosta. Tulevaisuudessa meillä on yhä enemmän avokoulutusta, itsekoulutusta ja vertaiskoulutusta.

Hietanen intoutuu kertomaan epävirallisen oppimisen väylästä nimeltään The School of Everything. Siinä ideana on vastata kahteen kysymykseen: mitä osaat opettaa ja mitä haluat oppia. Hankkeen kotisivuilla on mahdollisuus hakea ja tarjota opetusta valtavasta verkostosta ympäri maailmaa.

Niin: siis missä luuraa opettaja?

Onko koulun ydin se, että siellä on opettaja joka opettaa, vai se, että lapset ja nuoret oppivat?

Mitä hyötyä on lihallisesta opettajasta, jos robotti tai avatar opettaa paremmin?

– Tulevaisuudessa maailman parhaaseen oppimiseen ei tarvita ehkä yhtään opettajaa mutta sen sijaan jokin muu hieno ammatti. Miten olisi kanssaoppija?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Opettaja tai kanssaoppija – varmaa on, että kehityksen kelkka kiitää vauhdilla eteenpäin. Eräs aikamme merkittävimmistä trendeistä on muutosvauhdin nopeutuminen.

Miten siis kasvattaa opettajista muutoshalukkaampia ja muutostaidokkaampia?

Miten kasvaa ulos tiedonsiirtäjän roolista, joka käy mahdottomaksi tiedon määrän räjähtäessä ennennäkemättömän nopeasti? Maailman kaikista 50 miljoonasta tieteellisestä artikkelista puolet on tuotettu 20 viime vuoden aikana, ja odotettavissa on valtavia tieteellisiä hyppyjä.

Niin, tulevaisuudentutkija Olli Hietanen – miten?

– Ehkä aivojen suorituskykyä osataan tulevaisuudessa kasvattaa douppaamalla. Ehkäpä opettaja voi saada tiedon suoraan aivoihin laittamalla päähän lippalakin, jossa on sopivaa teknologiaa? Hietanen vastaa.

Pian ihmisen omista soluista pystytään printtaamaan hänelle mikä tahansa elin.

Ehkä opettajille voisi ensihätään printata muutamat uudet hermot?

 

Olli Hietanen

  • Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja.
  • Tehnyt lukuisia tulevaisuusprosesseja sekä julkishallinnolle että talouselämälle.
  • Kirjoittanut raportteja biotaloudesta, oppimisesta, kulttuurista, turvallisuudesta, luovasta taloudesta, tietoyhteiskunnasta ja kestävästä kehityksestä.
  • Mukana tuottamassa tulevaisuusvaliokunnan julkaisuja Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut ja Uusi oppiminen.